I wanna be... what?

Männäviikolla osana sekalaista toimenkuvaani tuli tilanne, että kiertelin kuriirina muutamalla oppilaitoksella. Yhdestä olin valmistunut (joskin fyysisesti kyseisessä toimitilassa tapahtui vain lopputyön esittely), yhden olin jättänyt kesken ja yhteen olin pyrkinyt vasemmalla kädellä (onneksi) sisään pääsemättä. Huomasin, että ahdistuin selvästi. Tuntui, että mitä läheisempi menneisyys kyseisen koulun kanssa, sen epämukavampi fiilis. Koin oloni jopa lievästi traumatisoituneeksi. Minä olen uskoakseni varsin vähätraumainen ihminen, joten oli pakko miettiä mistä se johtuu. Ja koska sehän nyt ei kiinnosta ketään mitä jonkun yhden satunnaisen minun päässäni liikkuu - onko tämä tavallista ja kertooko jotain ihmisistä yleensä?

Susijengi, kuudes pelaaja ja kuudes vastustaja

Aloitin blogini itselleni epätyypillisellä aiheella. Ainakin jonkunasteisella isänmaallisuudella. Joten nyt pitkän tauon jälkeen tuntuu luontevalta tehdä paluu samansuuntaisella aiheella.

Olin paikalla seuraamassa erästä Suomen kaikkien aikojen urheilujuhlaa. Käsittääkseni ensimmäistä kertaa suomalainen aikuisten miesjoukkue oli edustamassa mm-kisoissa lajissa, joka kuuluu maailman kolmen suosituimman joukkoon.

Olympialaisista allikkoon

Jäin miettimään Venäjän talvikisojen aikaan esillä ollutta kritiikkiä. Miksi kisat myönnettiin Sotshille? Olisiko kisoja pitänyt boikotoida? Pitäiskö kaikki politiikka unohtaa? Onko kisoissa kyse vain urheilusta?

Vaikeita kysymyksiä. Siksi mielenkiintoisia. Olen muodostanut jonkinlaisen mielipiteen. Mielipide ei tietenkään ole valmis - koskapa mielipiteet olisivat. Mutta tätä mieltä olen nyt.

Suunta - trilogia mieleen pt3.

Aion nyt paljastaa onnellisuuden salaisuuden. Mikä on se yksinkertainen asia, joka saa ihmisen onnelliseksi, tai onnettomaksi. Joidenkin mielestä onnellisuus on elämän tarkoitus, joten mahdollisesti tässä paljastan jopa elämän tarkoituksen. Onks jännää?

Onnellisuutta ei tuo omaisuus, ei turvallisuuden tunne, eikä järkyttävää kyllä edes rakkaus, kuten aiemmassa kirjoituksessa kylmästi väitin. Toivottavasti tämä ei ollut uutinen. Jos oli, niin pahoittelen aiheuttamaani järkytystä. Itseasiassa tässä kirjoituksessa ei ole kuitenkaan mitään mitä en olisi jo mielen trilogian kahdessa osassa vihjannut. Tämä kirjoitus vaan nivoo yhteen niiden ytimen ja kiteyttää ihmisen koko henkisen hyvänolon yhteen sanaan.

Oi mistä on kyse...?

Toteutunut haave, menetetty haave? - trilogia mieleen pt2.

Edellinen kirjoitus velloi ihmismieltä astetta konkreettisemmalla tasolla. Mutta entäpä unelmat. Olen useinkin miettinyt mikä merkitys haaveilla on ihmiselle. Osa niistä kun on täysin epärealistista haihattelua. Osa taas arkista askellusta eteenpäin. Miten suurilta osin ne ovat pelkkää ajanhukkaa? Vai ovatko sen sijaan voima, joka hivuttaa jopa koko ihmiskuntaa ylöspäin? Mietitäänpä taas.

Sisältäni portin löysin - trilogia mieleen pt1.

Tänään minä vietin aikaa Las Vegasissa mm. kylpylähotellissa rentoutuen, lavan reunalla vähintäänkin omituista iltaohjelmaa seuraten sekä muutaman satasen kasinolta kilauttaen. Nautin myös itse lavallaolosta tiukan ammattitaitoisen yhtyeen kera, tehden tamperelaisen kotiyleisön ylpeäksi. Järjestin myös työkavereiden kanssa hulppean saunaillan uuden säihkyvän toimistomme tupaantuliaisten lomassa. Pitikö kiirettä? Eihän toki.

Ei tipaton tapa

Minulla ei normaalisti ole lasiin sylkevä maine. Näin olen ymmärtänyt. Pientä vihjailua tulee huolestuneilta tahoilta tasaisin väliajoin - kuten onnittelut alkoholistisarjan voitosta juostuani maratonin suhteellisen rivakasti. Itse tietty lyön vettä myllyyn (huono sanavalinta?) perustelemalla yllättävän nopean ajan vain sillä, että oli kiire ravintolaan. Mutta onko maine oikeutettu, onnistuuko se lasiin sylkeminen ja mitä siitä aiheutuu?